”Sanon itselleni, että kaikki vihaavat minua ja että olen idiootti. Se on aivan uuvuttavaa.”
Paljastamalla, miten ahdistus vaikuttaa ihmisten elämään, toivomme levittävämme empatiaa, selviytymisideoita ja avoimempaa keskustelua mielenterveydestä. Tämä on voimakas näkökulma.
G, 30-vuotias kanadalainen kosmetologi, on elänyt ahdistuksen kanssa taaperosta asti. Hänellä on diagnosoitu sekä yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (GAD) että pakko-oireinen häiriö (OCD), ja hän kamppailee sammuttaakseen ahdistuneita ajatuksia, jotka jatkuvasti täyttävät hänen mielensä.
Pelko, että hänen ahdistuksensa on liian musertava muille, on vaikuttanut myös hänen suhteisiinsa.
Tässä on hänen tarinansa.
Milloin tajusit ensimmäisen kerran, että sinulla on ahdistusta?
Tiesin, että minussa on jotain pielessä. Itkisin niin paljon ja olisin vain niin masentunut. Se huolestutti aina vanhempiani. Äitini vei minut jopa lastenlääkärille lapsena.
Mutta hän sanoi hänelle vain: ”Mitä haluat minun tekevän? Hän on terve.”
Lukiossa ahdistukseni jatkui, ja yliopistossa se saavutti huippunsa (toivottavasti). Lopulta minulla diagnosoitiin GAD ja OCD.
Miten ahdistuksesi ilmenee fyysisesti?
Tärkeimmät oireeni ovat pahoinvointi, vatsakrampit ja huimaus tai huimaus. Saan itseni jopa siihen pisteeseen, että en pysty pitämään ruokaa alhaalla.
Joskus tunnen myös jotain rinnassani – tämän oudon ”vetävän” tunteen. Itken myös paljon ja yritän nukahtaa.
Miten ahdistuksesi ilmenee henkisesti?
Tuntuu, että on vain ajan kysymys, milloin jotain kauheaa tapahtuu ja että kaikki on minun syytäni. En voi lopettaa keskittymistä ajatuksiin, jotka eivät ole hyödyllisiä, mikä vain pahentaa kaikkea.
Tuntuu kuin lisäisin jatkuvasti polttoainetta tuleen. Sanon itselleni, että kaikki vihaavat minua ja että olen idiootti. Se on aivan uuvuttavaa.
Millaiset asiat laukaisevat ahdistustasi?
Elämä, oikeasti. Se voi olla jotain pientä – pienintä tapahtumaa –, josta tulen pakkomielle, ja se muuttuu lumipalloksi jättimäiseksi paniikkikohtaukseksi.
Ylianalysoin kaiken. Minulla on myös tapana ottaa muiden ihmisten tunteita vastaan. Jos olen jonkun kanssa, joka on surullinen tai masentunut, se vaikuttaa minuun syvästi. Tuntuu kuin aivoni etsivät aina hauskaa ja luovaa tapaa sabotoida itseäni.
Miten hallitset ahdistustasi?
Olen käynyt terapiaa, syönyt lääkkeitä ja kokeillut mindfulness-harjoituksia. Terapia on viime vuosina auttanut, ja oli hienoa löytää terapeutti, joka todella ymmärsi ahdistuksen enemmän kuin vain oppikirjan tasolla.
Kävin myös mindfulness-kurssin, joka kesti noin kahdeksan viikkoa. Olen katsonut Jon Kabat-Zinnin videoita ja minulla on rentoutussovelluksia puhelimessani.
Olen avoin ahdistuksestani niin paljon kuin mahdollista ja yritän hyväksyä sen. Yritän välttää tilanteita tai ihmisiä, joiden tiedän saavan myös minut ahdistumaan.
Yritin ottaa CBD-öljyä ja yllätyksekseni se auttoi. Yritän myös rajoittaa kofeiinin saantiani ja juoda sen sijaan kamomillateetä. Aloitin neulomisen ja olen päässyt enemmän taiteeseen. Rehellisesti sanottuna videopelit ovat myös auttaneet paljon.
Miltä elämäsi näyttäisi, jos ahdistuksesi olisi hallinnassa?
En ole varma. On outoa ajatella sitä, koska valitettavasti se on ollut niin suuri osa elämääni niin monta vuotta.
Minusta tuntuu, että rinnastani tulisi tämä valtava paino. Tuntuisin vähemmän hermostuneelta tulevaisuuden suhteen, ja saatan jopa näyttää itseäni enemmän. Ei olisi kaikkia näitä hukattuja päiviä tai kuukausia.
Sitä on niin vaikea edes kuvitella, koska en tiedä, voisiko se tapahtua.
Onko sinulla ahdistukseen liittyviä tapoja tai käyttäytymismalleja, jotka ovat ainutlaatuisia sinulle?
Minulle kerrotaan, että pyydän anteeksi enemmän kuin keskiverto kanadalainen ja että olen liikaa huolissani ihmisistä tai stressaantunut tilanteista, joista kukaan muu ei välitä.
Kun olin 15, vanhempani menivät tapaamaan ystäviäni, ja kun he eivät olleet tulleet takaisin tiettyyn aikaan, menin paniikkiin ja soitin (heidän ystävieni suureksi huviksi), koska olin vakuuttunut, että heille oli tapahtunut jotain kauheaa.
Jos ihmiset menevät ulos ja ovat poissa jonkin aikaa, olen huolissani. Yritän pitää tämän piilossa, koska tiedän, ettei kukaan halua käsitellä sitä. Olen jopa tarkistanut poliisin skannerit ja Twitterin varmistaakseni, ettei onnettomuuksia ole sattunut.
Mitä haluaisit muiden ihmisten tietävän ahdistuneisuudesta?
Kuinka vaikeaa ahdistusta voi olla ”sammuttaa”. Jos siellä olisi virtakytkin, olisin iloinen.
Voit tietää, että loogisesti monet niistä asioista, joista olet huolissasi, eivät tapahdu, mutta aivosi huutavat silti ”Kyllä, mutta entä jos se tapahtuu – voi luoja, se on jo tapahtumassa.” Sitä voi olla ihmisten vaikea ymmärtää.
Joskus minua ahdistavien asioiden katsominen taaksepäin on melkein noloa. Ihmettelen, miksi se huolestutti minua niin paljon ja nöyryytinkö itseäni muiden edessä olemalla ahdistunut. Se on kauhea kierre, jota voi olla vaikea selittää jollekulle kuulostamatta hullulta.
Osa teistä voi sanoa: ”Kyllä, ymmärrän, että saatan kuulostaa naurettavalta”, mutta tämä pelko – nämä ajatukset ja tunteet – ovat niin painavia, ja teen parhaani hallitakseni niitä. Mutta se on kuin kissojen paimentaminen. Toivon, että ihmiset saisivat sen.
Miten ahdistus on vaikuttanut ihmissuhteisiisi?
Pelkään pakottaakseni ahdistukseni jonkun muun käsiin. Tiedän, että ahdistukseni on ylivoimaista minulle, joten olen huolissani siitä, että se on ylivoimaista jollekin toiselle.
Kukaan ei halua olla taakka kenellekään. Minusta tuntuu ehdottomasti, että olen lopettanut suhteet, ainakin osittain, koska en halunnut tulla taakkaksi.
Jamie Friedlander on freelance-kirjailija ja toimittaja, joka on intohimoinen terveyteen. Hänen töitään on julkaistu The Cutissa, Chicago Tribunessa, Rackedissä, Business Insiderissä ja Success Magazinessa. Kun hän ei kirjoita, hänet voi yleensä tavata matkoilla, juomassa runsaasti vihreää teetä tai surffaamassa Etsyssä. Voit nähdä lisää näytteitä hänen töistään hänen verkkosivuillaan. Seuraa häntä Viserrys.
