Johdanto
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on yksi eniten tutkituista neurologisista häiriöistä. National Institute of Mental Health (NIMH) arvioi, että se vaikuttaa
Valitettavasti sosiaalisen leiman, rahoitusongelmien ja koulutuksen puutteen vuoksi alle 40 prosenttia kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivistä saa NIMH:n “minimimääräisesti riittävää hoitoa”. Nämä tilastot saattavat yllättää sinut, kun otetaan huomioon vuosisatojen tutkimus, joka on tehty tästä ja vastaavista mielenterveysolosuhteista.
Ihmiset ovat muinaisista ajoista lähtien yrittäneet selvittää kaksisuuntaisen mielialahäiriön syitä ja määrittää sille parhaat hoidot. Lue lisää kaksisuuntaisen mielialahäiriön historiasta, joka on ehkä yhtä monimutkainen kuin itse tila.
Antiikin alku
Kappadokian Aretaeus aloitti oireiden selvittämisen lääketieteen alalla jo 1. vuosisadalla Kreikassa. Hänen muistiinpanonsa manian ja masennuksen välisestä yhteydestä jäivät suurelta osin huomaamatta vuosisatojen ajan.
Muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset olivat vastuussa termeistä “mania” ja “melankolia”, jotka ovat nykyään “maanisia” ja “masennus”. He jopa havaitsivat, että litiumsuolojen käyttö kylvyissä rauhoitti maanisia ihmisiä ja kohotti masentuneiden ihmisten mielialaa. Nykyään litium on yleinen hoitomuoto ihmisille, joilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Kreikkalainen filosofi Aristoteles ei vain tunnustanut melankoliaa ehtona, vaan mainitsi sen aikansa suurten taiteilijoiden inspiraationa.
Tänä aikana oli yleistä, että ihmisiä ympäri maailmaa teloitettiin kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja muiden mielenterveysongelmien vuoksi. Lääketieteen tutkimuksen edetessä tiukka uskonnollinen dogmi totesi, että nämä ihmiset olivat demonien riivaamia ja siksi heidät pitäisi tappaa.
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tutkimukset 1600-luvulla
1600-luvulla Robert Burton kirjoitti kirjan “Melankolian anatomia”, joka käsitteli melankolian (epäspesifisen masennuksen) hoitoa musiikin ja tanssin avulla.
Vaikka kirja on sekoitettu lääketieteelliseen tietoon, se toimii ensisijaisesti kirjallisena kokoelmana masennuksesta ja näkökulmasta masennuksen yhteiskunnallisiin vaikutuksiin.
Se kuitenkin laajensi syvästi sen, mitä nykyään kutsutaan kliiniseksi masennukseksi: vakava masennushäiriö, oireisiin ja hoitoihin.
Myöhemmin samalla vuosisadalla Theophilus Bonet julkaisi suuren teoksen nimeltä “Sepuchretum”, teksti, joka perustui hänen kokemukseensa 3 000 ruumiinavauksesta. Siinä hän yhdisti manian ja melankolian tilaan nimeltä “manico-melancholicus”.
Tämä oli merkittävä askel häiriön diagnosoinnissa, koska mania ja masennus pidettiin useimmiten erillisinä sairauksina.
1800- ja 1900-luvun löydöt
Vuodet kuluivat ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä löydettiin vähän uutta tietoa 1800-luvulle asti.
1800-luku: Falretin löydöt
Ranskalainen psykiatri Jean-Pierre Falret julkaisi vuonna 1851 artikkelin, jossa hän kuvaili sitä, mitä hän kutsui “la folie circulaireksi”, joka tarkoittaa pyöreää hulluutta. Artikkelissa käsitellään ihmisiä, jotka siirtyvät vaikean masennuksen ja maanisen jännityksen kautta, ja sitä pidetään ensimmäisenä dokumentoituna kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosina.
Ensimmäisen diagnoosin tekemisen lisäksi Falret havaitsi myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön geneettisen yhteyden, jota lääketieteen ammattilaiset tukevat edelleen tähän päivään asti.
1900-luku: Kraepelinin ja Leonhardin luokitukset
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön historiaa muutti Emil Kraepelin, saksalainen psykiatri, joka irtautui Sigmund Freudin teoriasta, jonka mukaan yhteiskunnalla ja halujen tukahduttamisella oli suuri rooli mielenterveysongelmissa.
Kraepelin tunnisti mielenterveyssairauksien biologiset syyt. Hänen uskotaan olevan ensimmäinen henkilö, joka tutki vakavasti mielisairautta.
Kraepelinin “Manic Depressive Insanity ja vainoharhaisuus” vuonna 1921 kuvasi maanis-depressiivisen ja praecoxin välisen eron, joka tunnetaan nykyään skitsofreniana. Hänen luokituksensa mielenterveyshäiriöistä on edelleen ammattiliittojen käyttämä perusta.
Mielenterveyshäiriöiden ammattiluokitusjärjestelmä on saanut alkunsa 1950-luvulta saksalaiselta psykiatrilta Karl Leonhardilta ja muilta. Tämä järjestelmä oli tärkeä näiden sairauksien ymmärtämiseksi ja hoitamiseksi paremmin.
1900-luvun loppu: APA ja DSM
Termi “kaksisuuntainen” tarkoittaa “kaksi napaa”, mikä tarkoittaa manian ja masennuksen vastakohtia. Termi esiintyi ensimmäisen kerran American Psychiatric Associationin (APA) Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM) -julkaisussa sen kolmannessa versiossa vuonna 1980.
Juuri tuo tarkistus poisti sanan mania välttääkseen kutsumasta potilaita “maniakkeiksi”. Nyt viidennessä versiossaan (DSM-5) DSM:ää pidetään johtavana mielenterveysalan ammattilaisten käsikirjana. Se sisältää diagnostiikka- ja hoitoohjeet, jotka auttavat lääkäreitä hallitsemaan monien kaksisuuntaisen mielialahäiriön potilaiden hoitoa nykyään.
Spektrin käsite kehitettiin kohdistamaan tiettyihin vaikeuksiin tarkemmilla lääkkeillä. Stahl luettelee neljä pääasiallista mielialahäiriötä seuraavasti:
- maaninen jakso
- vakava masennusjakso
- hypomaaninen jakso
- sekoitettu jakso
Kaksisuuntainen mielialahäiriö tänään
Käsityksemme kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä on varmasti kehittynyt muinaisista ajoista lähtien. Koulutuksessa ja hoidossa on saavutettu suuria edistysaskeleita pelkästään viime vuosisadan aikana.
Nykyään lääkkeet ja terapia auttavat monia kaksisuuntaisen mielialahäiriön ihmisiä hallitsemaan oireitaan ja selviytymään tilastaan. Silti työtä on paljon tehtävänä, koska monet muut eivät saa hoitoa, jota he tarvitsevat elääkseen laadukkaampaa elämää.
Onneksi tutkimus jatkuu, jotta voimme ymmärtää entistä enemmän tästä hämmentävästä kroonisesta sairaudesta. Mitä enemmän opimme kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, sitä enemmän ihmiset voivat saada tarvitsemaansa hoitoa.