Tukholman oireyhtymä yhdistetään yleisesti korkean profiilin sieppauksiin ja panttivankitilanteisiin. Kuuluisten rikostapausten lisäksi tavalliset ihmiset voivat kehittää tämän psykologisen tilan vastauksena erilaisiin traumoihin.
Tässä artikkelissa tarkastelemme tarkemmin, mitä Tukholman oireyhtymä tarkalleen on, miten se sai nimensä, minkä tyyppisiä tilanteita voi saada joku kehittää tämä oireyhtymä ja mitä voidaan tehdä sen hoitamiseksi.
Mikä on Tukholman syndrooma?
Tukholman oireyhtymä on psykologinen reaktio. Se tapahtuu, kun panttivangit tai hyväksikäytön uhrit muodostavat siteen vangitsijoiinsa tai hyväksikäyttäjiinsä. Tämä psykologinen yhteys kehittyy päivien, viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien aikana vankeudessa tai hyväksikäytössä.
Tämän oireyhtymän myötä panttivangit tai hyväksikäytön uhrit voivat alkaa tuntea myötätuntoa vangitsijoilleen. Tämä on vastakohta sille pelolle, kauhulle ja halveksunnalle, jota näissä tilanteissa voidaan odottaa uhreilta.
Ajan mittaan joihinkin uhreihin tulee positiivisia tunteita vangitsijaansa kohtaan. Heistä saattaa jopa alkaa tuntua siltä, että heillä on yhteiset tavoitteet ja syyt. Uhri voi alkaa kehittää negatiivisia tunteita poliisia tai viranomaisia kohtaan. He saattavat olla vihaisia jokaiselle, joka yrittää auttaa heitä pakenemaan vaarallisesta tilanteesta, jossa he ovat.
Tämä paradoksi ei tapahdu jokaisen panttivangin tai uhrin kanssa, ja on epäselvää, miksi se tapahtuu, kun se tapahtuu.
Monet psykologit ja lääketieteen ammattilaiset pitävät Tukholman oireyhtymää selviytymismekanismina tai keinona auttaa uhria käsittelemään pelottavan tilanteen aiheuttamaa traumaa. Itse asiassa oireyhtymän historia voi auttaa selittämään, miksi näin on.
Mikä on historia?
Tukholman oireyhtymänä tunnetun jaksoja on todennäköisesti esiintynyt vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja. Mutta vasta vuonna 1973 tämä vastaus vangitsemiseen tai hyväksikäyttöön nimettiin.
Silloin kaksi miestä piti neljää ihmistä panttivankina 6 päivän ajan Tukholman pankkiryöstön jälkeen. Kun panttivangit vapautettiin, he kieltäytyivät todistamasta vangitsijoitaan vastaan ja jopa alkoivat kerätä rahaa puolustukseensa.
Sen jälkeen psykologit ja mielenterveysasiantuntijat antoivat termin ”Tukholman oireyhtymä” tilalle, joka ilmenee, kun panttivangit kehittävät emotionaalisen tai psykologisen yhteyden ihmisiin, jotka pitivät heitä vankeudessa.
Vaikka Tukholman oireyhtymä tunnetaan hyvin, sitä ei kuitenkaan tunnusteta mielenterveyshäiriöiden diagnostisen ja tilastollisen käsikirjan uudessa painoksessa. Mielenterveysasiantuntijat ja muut asiantuntijat käyttävät tätä käsikirjaa mielenterveyshäiriöiden diagnosointiin.
Mitkä ovat oireet?
Tukholman oireyhtymä tunnistetaan kolmesta erillisestä tapahtumasta tai ”oireesta”.
Nämä tunteet johtuvat tyypillisesti emotionaalisesta ja erittäin latautuneesta tilanteesta, joka tapahtuu panttivankitilanteen tai hyväksikäyttösyklin aikana.
Esimerkiksi ihmiset, jotka on siepattu tai vangittu, tuntevat usein olevansa vangitsijansa uhattuna, mutta he ovat myös erittäin riippuvaisia heistä selviytyessään. Jos kidnappaaja tai hyväksikäyttäjä osoittaa heille jonkinlaista ystävällisyyttä, he voivat alkaa tuntea positiivisia tunteita vangijaansa kohtaan tästä ”myötätunnosta”.
Ajan myötä tämä käsitys alkaa muotoilla uudelleen ja vääristää sitä, miten he näkevät henkilön, joka pitää heidät panttivankina tai pahoinpitelee häntä.
Esimerkkejä Tukholman syndroomasta
Useat kuuluisat kidnappaukset ovat johtaneet korkean profiilin Tukholman oireyhtymän jaksoihin, mukaan lukien alla luetellut.
Tukholman syndrooma nyky-yhteiskunnassa
Vaikka Tukholman oireyhtymä yhdistetään yleensä panttivanki- tai sieppaustilanteeseen, se voi itse asiassa koskea useita muita olosuhteita ja suhteita.
Hoito
Jos uskot, että sinulla tai jollain tutullasi on Tukholman syndrooma, voit löytää apua. Lyhyellä aikavälillä posttraumaattisen stressihäiriön neuvonta tai psykologinen hoito voi auttaa lievittämään toipumiseen liittyviä välittömiä ongelmia, kuten ahdistusta ja masennusta.
Pitkäaikainen psykoterapia voi auttaa sinua tai läheistäsi toipumaan entisestään.
Psykologit ja psykoterapeutit voivat opettaa sinulle terveellisiä selviytymismekanismeja ja vastaustyökaluja, jotka auttavat sinua ymmärtämään, mitä tapahtui, miksi se tapahtui ja kuinka voit edetä. Positiivisten tunteiden uudelleen määrittäminen voi auttaa sinua ymmärtämään, mitä tapahtui, ei sinun syytäsi.
Lopputulos
Tukholman syndrooma on selviytymisstrategia. Pahoinpidelty tai kidnapattu henkilö voi kehittää sen.
Pelko tai kauhu saattavat olla yleisimpiä näissä tilanteissa, mutta jotkut ihmiset alkavat kehittää positiivisia tunteita vangitsijaansa tai hyväksikäyttäjäänsä kohtaan. He eivät ehkä halua työskennellä poliisin kanssa tai ottaa yhteyttä poliisiin. He saattavat jopa epäröidä kiusaamasta hyväksikäyttäjäänsä tai sieppaajaansa.
Tukholman oireyhtymä ei ole virallinen mielenterveysdiagnoosi. Sen sijaan sen ajatellaan olevan selviytymismekanismi. Pahoinpitelyn tai ihmiskaupan kohteeksi joutuneet henkilöt tai insestin tai terrorin uhrit voivat kehittää sitä. Oikealla hoidolla voi olla paljon apua toipumisessa.
Lue tämä artikkeli espanjaksi.
